Sisällysluettelo

Kaikki, mitä sinun täytyy tietää lainahakemuksesta

Mistä ja miten hakea lainaa?
Lainaa voi hakea nykypäivänä moneen tarpeeseen. Siksi markkinoilla on tarjolla erilaisia lainoja, esimerkiksi vakuudeton tai vakuudellinen laina. Lainantarjoajia on monia, ja täten voikin tuntua aluksi hankalalta lähteä liikkeelle lainaprosessissa. Lukemalla tämän artikkelin pääset kuitenkin hyvin liikkeelle ja tiedät, mihin kiinnittää huomiota lainaa hakiessa.

Lainan hakeminen on nykypäivänä erittäin helppoa ja nopeaa internetin ansiosta. Monella saattaakin olla hieman vanhentunut kuva lainanhakuprosessista, sillä ennen internetiä lainan hakeminen vaati käyntiä pankissa ja siihen sisältyi huomattavasti enemmän byrokratiaa kuin nykyään. Ennen lainapäätöstä joutuikin odottamaan useita päiviä tai viikkoja.
Millainen lainanhakuprosessi on?
Jos lainan hakeminen tuntuu monimutkaiselta, on hyvä kiinnittää huomiota tarkasti seuraaviin ohjeisiin. Vaikka lainan hakeminen voi tuntua pelottavalta, se on loppujen lopuksi yksinkertainen prosessi, jos tiedät sen etenemisen ja olet tehnyt selkeän suunnitelman.

Ensin kannattaa lähteä liikkeelle lainan tarpeellisuudesta ja laatia laskelma.
Mikä on tarvitsemasi lainasumma? Selvitä ensin lainan suuruus ja sen jälkeen oma taloudellinen tilanteesi. Mitä menoja ja tuloja sinulla on kuukausittain ja onko sinulla näiden jälkeen vielä kyky maksaa lainaa takaisin korkojen kera? Laskelmaa tehtäessä kannattaa myös varautua mahdollisiin muutoksiin raha-asioissa. Mitä jos jäät työttömäksi? On hyvä, jos lainaa haettaessa sinulla on jonkin verran säästöjä pahan päivän varalle – suositeltava puskuri on kolmen kuukauden tulot.

Kun olet laatinut lainalaskelman, mieti oikeaa lainatyyppiä. Jos sinulla on nopea tarve pienelle rahasummalle ja kyky maksaa tämä myös nopeasti pois, voit harkita pikalainaa. Pikalaina on oiva vaihtoehto, jos tarvitset lainaa nopeasti, eikä sinulla ole aikaa odottaa lainapäätöstä. Usein pikalainan korot voivat olla suuremmat, sillä lainan myöntäjällä on kapasiteettia pyytää siitä hieman suurempaa hintaa verrattuna perinteiseen lainaan.

Palataan takaisin lainalaskelmaan. Kun olet valinnut itsellesi sopivan lainantarjoajan, kiinnitä huomiota kuluihin ja sisällytä ne lainalaskelmaasi. Nykyään lainsäädäntö velvoittaa lainanantajaa kertomaan kaikki lainan kulut. Tyypillisiä kuluja, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, ovat lainatilin avausmaksu, käsittelykulut ja tilinhoitomaksut. Usein nämä sisältyvät todelliseen vuosikorkoon, mutta jos et ole täysin varma, tästä kannattaa kysyä pankilta erikseen.

Lainalaskelman jälkeen kannattaakin tutkia eri lainanantajia. Voit tehdä lainahakemuksen helposti ja kätevästi netissä. Usein tämä on nopea prosessi ja lainapäätöksen saa nopeasti. Lainahakemus ei ole vielä sitova, joten tämän vuoksi se kannattaakin tehdä aina ensin, jotta saat selville, myönnetäänkö sinulle lainaa. Lue lopuksi lainasopimus huolella ja kysy apua, jos jokin asia mietityttää. Lopuksi joko hyväksyt tai hylkäät lainatarjouksen. Lainatarjouksen hyväksyminen johtaa viralliseen sopimukseen, jonka ehtoja sinun tulee noudattaa.
Kaikki koroista
Lainalaskelmaa tehtäessä kannattaa ottaa huomioon, että kuukausittaisen lainanlyhennyksen lisäksi sinun tulee maksaa takaisin myös korkoja. Lainan korko on lainarahan hinta, ja se on lainan myöntäjän palkkio – tästä muodostuvat pankkien tulot.

Korosta puhuttaessa usein tarkoitetaan nimelliskorkoa. Nimelliskorko tarkoittaa korkoa, johon ei ole otettu huomioon inflaation tai deflaation vaikutusta. Nimelliskorko on usein esillä lainaa mainostettaessa tai kun lainasta puhutaan alkuvaiheissa. Tämä korko on usein merkitty lainasopimukseen.

Reaalikorko saadaan, kun nimelliskorosta vähennetään inflaatio. Inflaation vallitessa reaalikorko on pienempi kuin nimelliskorko. Tämä johtuu siitä, että rahan arvo heikkenee.

Miksi sitten nimelliskorkoa edes käytetään ilmaisemaan korkotasoa? Nimelliskorko kertoo hyvin yleisestä korkotasosta. Siksi nimelliskorko voi olla joko kiinteä tai vaihtua sen mukaan, mihin viitekorkoon se on sidottu. Nykyään hyvin moni korko on sidottu Euroopan keskuspankin EURIBOR-korkoon. Monen suomalaisen laina on sidottu 12 kuukauden EURIBOR-korkoon – tämä tarkoittaa sitä, että viitekorko pysyy samana 12 kuukauden ajan ja vaihtuu sitten yleisen korkotason mukaan. Viitekoron lisäksi pankki lisää tähän oman marginaalinsa, josta muodostuu nimelliskorko. Marginaali on usein henkilökohtainen ja se kuvaa korkoa, jolla pankki on valmis tarjoamaan kyseiselle asiakkaalle lainaa.

Nimelliskorko ei kuitenkaan kerro lainasta perittävistä muista erillisistä kuluista. Kun haet lainaa, kiinnitä siis huomiota todellisen vuosikoron suuruuteen. Todellista vuosikorkoa käytetään yleisesti lainojen vertailuun ja sen tarkoituksena on helpottaa prosessia. Todellinen vuosikorko kertoo lainan kokonaiskustannuksista, kuten nimelliskorosta, avausmaksusta ja tilinhoitomaksusta sekä muista vuosittain perittävistä kuluista.

Otetaan seuraavaksi esimerkki, miten paljon nimelliskoron ja todellisen vuosikoron sekoittaminen voi vaikuttaa takaisinmaksettavaan summaan. Jos haet 10 000 euron lainan, jossa vuosittainen nimelliskorko on 7,5 % ja päätät maksaa lainan takaisin 10 vuodessa, kuukausittainen takaisinmaksuerä olisi 89,60 euroa ilman muita kuluja. Tässä ei ole otettu huomioon muita kuluja ja riippuen tilanteesta todellinen vuosikorko voi olla 10–15 %:n välillä. Jos todellinen vuosikorko on 15 % vuodessa, kuukausierä on 95,80 euroa. Vaikka kyseisessä tapauksessa 5 euron ero ei tunnu suurelta, tämä 5 euroa kuukaudessa on yhteensä 60 euroa vuodessa ja 600 euroa lisää koko lainan takaisinmaksuajalta.

Mikäli korot ja lainan takaisinmaksu hämmentävät, netistä löytyy lainalaskureita oman taloudellisen tilanteen tueksi. Kyseisissä laskureissa voit syöttää koron, takaisinmaksuajan ja muita kuluja, ja se laskee puolestasi kuukausierän suuruuden.
Kenelle laina voidaan myöntää?
Nykypäivänä lainaa on helpompaa saada omasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Ennen oli hyvin yleistä, että esimerkiksi opiskelijalle tai eläkeläiselle, jolla ei ole säännöllisiä tuloja, ei lainaa juurikaan myönnetty.

Lainaa myönnetään usein yksilöllisesti tilanteesta ja rahoitusyhtiöstä riippuen. Lainanantajat usein arvioivat hakijan takaisinmaksukykyä. Kriteereitä lainan saamiselle voi olla asumismuoto, ikä, nykyisten velkojen suuruus, tulot ja niiden säännöllisyys sekä nykyinen elämäntilanne.

Lainaehdot riippuvat hyvin paljon lainantarjoajasta, mutta etenkin pikalainan hakeminen on suhteellisen helppoa ja sen voi saada nopeasti netistä ilman vakuuksia. Ennen pikalainan hakemuksen tekemistä kannattaa kuitenkin selvittää siihen sisältyvät kulut ja varmistaa, että oma takaisinmaksukyky on kunnossa.

Mikäli oma maksukyky on heikko, voit hakea lainaa myös rinnakkaishakijan kanssa. Rinnakkaishakija on vastuussa luotosta yhdessä päähakijan kanssa. Usein tämänkaltainen järjestely parantaa lainansaantimahdollisuuksia.
Minulle ei myönnetty lainaa – mikähän on vikana?
Vaikka lainan hakeminen on tehty kuulostamaan hyvin yksinkertaiselta tässä artikkelissa, sitä ei kuitenkaan aina myönnetä. Tästä ei kannata lannistua, vaan kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti tähän kappaleeseen.

Olipa kyseessä vakuudeton tai vakuudellinen laina, molemmissa on ehdot, jotka lainanhakijan on täytettävä. Usein esimerkiksi ikä voi koitua esteeksi. Rahoitusyhtiöillä voi olla ikärajana esimerkiksi 20 tai jopa 23 vuotta, vaikka lain mukaan sinun tulisikin olla oikeutettu hakemaan lainaa jo 18-vuotiaana.

Toinen syy siihen, että lainaa ei myönnetä, voi olla se, että haet liian suurta lainaa suhteessa omiin tuloihisi. Vaikka periaatteessa voit hakea myös suurempaa lainaa, vaikka olisit työtön tai opiskelija, voi rahoitusyhtiö voi katsoa, ettei takaisinmaksukykysi riitä suuremman lainan takaisinmaksuun, ja täten jättää lainan myöntämättä.
Olisiko vakuudeton laina minulle sopivin vaihtoehto?
Vakuudeton laina on laina, jota varten sinun ei tarvitse kiinnittää omaisuuttasi lainan vakuudeksi. Vakuudeton laina jakaa usein mielipiteitä, sillä perinteisesti vakuudettomassa lainassa on suuremmat korot. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö vakuudeton laina olisi juuri sinulle sopivin vaihtoehto.

Miksi vakuudettomassa lainassa sitten on korkeampi korko? Koska korko on lainan hinta eikä lainanantajalla ole vakuutta lainan takaisinmaksusta, lainanantajalla on hyvä mahdollisuus vaatia tästä hieman suurempaa palkkiota.

Usein lainan saamiseksi pankki vaatii vakuuksia. Näitä voivat olla esimerkiksi asunto tai muu omaisuus, esimerkiksi osakkeet. Jos vakuuksia ei löydy, usein lainaan tarvitsee takaajan. Kaikilla ei kuitenkaan ole tasavertainen tilanne, sillä takaajalla tulee olla hyvä maksukyky, eikä kaikilta löydy henkilöä, joka pystyisi takaamaan lainaa.
En saanut riittävästi lainaa – mitä teen?
Vakuudeton laina voi sopia myös täydentämään toista suurempaa lainaa. Nykyään, kun asuntojen hinnat ovat korkealla, aina tulot eivät riitä tarpeeksi suureen asuntolainaan. Esimerkiksi 200 000 euron laina vaatii yli 3 000 euron nettotuloja, kun taas 150 000 euron lainan voi saada 2 400 euron tuloilla. Kun katsotaan asuntojen hintoja esimerkiksi Helsingissä, tällaisella lainalla voi olla hankalaa löytää sopivaa asuntoa. Vakuudetonta lainaa voi kuitenkin saada jopa kymmeniä tuhansia euroja – parhaimmillaan 70 000 euroa. Tämä onkin hyvä lisälaina tukemaan asunnon ostoa.
Kuinka paljon lainaa voin hakea kerralla?
Lainamäärä riippuu monesta tekijästä. Tilanteestasi riippuen voit hakea esimerkiksi muutaman sadan, muutaman tuhannen, tai jopa kymmenien tuhansien eurojen suuruista lainaa. Pikavipin summa on tyypillisesti pienempi kuin esimerkiksi asuntolaina.

Suurempaa laina voi hakea esimerkiksi lainojen yhdistämiseksi. Etenkin vakuudeton yhdistelylaina voi olla kätevä, sillä maksat korkoa ja kuluja vain yhdestä lainasta useamman sijaan. Mikäli sinulla on pieniä pikalaina- ja luottokorttilaskuja monella eri alustalla, tämä voi tulla kalliiksi.
Kaikki lainan takaisinmaksusta
Perinteisesti laina maksetaan takaisin erissä. Suunnitellessasi lainan hakemista kannattaa laatia takaisinmaksusuunnitelma valmiiksi. Kuukausierän suuruus riippuukin siitä, miten suurta lainaa haet – luonnollisesti mitä suurempi lainasumma on, sitä suurempi on myös kuukausierä.

Lainan kuukausierään vaikuttaa myös se, miten kauan päätät maksaa lainaa takaisin. Jos haet esimerkiksi 10 000 euron lainaa ja päätät maksaa sen takaisin viidessä vuodessa, olisi kuukausierä 167 euroa ilman korkoja. Jos taas päätät maksaa saman summan takaisin kahdessa vuodessa, nousee kuukausierä 416 euroon ilman korkoja.

Vaikka lainan kuukausierä on suurempi sitä maksaessa takaisin lyhyemmällä ajalla, maksat kuitenkin suhteessa vähemmän. Tämä johtuu siitä, että loppujen lopuksi maksat vähemmän korkoja ja kuluja. Mitä nopeammin maksat lainan takaisin, sitä halvemmaksi se siis tulee.

Sopiva maksuerä kannattaa määritellä oman maksukyvyn mukaan. Vaikka saattaisi tehdä mieli maksaa laina takaisin nopeasti, ei tämä aina kannata. Sopivan kuukausierän suuruus onkin sellainen, ettei sinun tarvitse stressata arjessa, riittävätkö rahat esimerkiksi ruokaan. Lainan voi yleensä maksaa myös kerralla pois, mikäli rahallinen tilanne sen sallii. Usein voit myös maksaa lainaa joinakin kuukausina hieman enemmän pois, jos sinulla on siihen varaa. Tee siis realistinen arvio takaisinmaksukyvystäsi.

Pankista voi myös pyytää lyhennysvapaita kuukausia, jos taloudellinen tilanteesi on tiukka. Lyhennysvapaat kuukaudet on usein määritelty sopimuksessa eikä niitä ole montaa, joten niiden käyttöä kannattaa harkita tarkkaan. On hyvä ottaa huomioon, että lyhennysvapaan kuukauden aikana sinun tulee kuitenkin maksaa kulut ja korot pankille. Lyhennysvapaata voi kuitenkin suunnitella esimerkiksi kuukaudelle, jolloin tiedät, että ylimääräisiä menoja tulee olemaan paljon.
Milloin lainan hakeminen ei kannata?
Koska nykypäivänä lainan hakeminen on helppoa ja laina voi olla helposti saatavilla, voi se houkutella rahoitusvaihtoehtona lähes jokaiseen suurempaan ostokseen. Vaikka lainaa voi käyttää kulutusluottona, sitä ei kannata hakea etenkään pieniin ostoksiin, esimerkiksi vaatteisiin tai kenkiin. Kun haet lainaa, kannattaakin muistaa, että lainarahan lisäksi sinun tulee maksaa tästä korkoja. Täten siis esimerkiksi kalliimpaa takkia ostaessasi kannattaa pohtia, onko 1 000 euron takki oikeastaan 1 500 euron arvoinen korkojen kera – vai onko sinulla mahdollisuus säästää kyseinen raha, jolloin säästät  500 euroa. Lainaa ei myöskään kannata hakea uhkapelaamiseen.

Lainan hakemista ei myöskään suositella, mikäli tämän tarkoitus on rahoittaa jo olemassa olevaa lainaa. Tämä voi johtaa hyvin nopeasti velkakierteeseen ja luottotietojen menetykseen. On hyvä ottaa huomioon, että yhdistelylaina on kuitenkin asia erikseen ja sitä juuri suositellaan, mikäli lainoja on paljon ja niistä huolehtiminen tuntuu ylitsepääsemättömältä. Mikäli näiden välisestä erosta ei ole varma, voit ottaa yhteyttä pankkiin, joka auttaa lainojen yhdistämisessä.

Jos lainaa ei kykene maksamaan takaisin, laina menee takaajalle perittäväksi tai ulosottoon. Pankit pyrkivät aina saamaan lainaamansa rahan takaisin, joten on tärkeää varmistaa, että maksukyky on kunnossa hakiessasi lainaa.
Blogi

Jaamme vinkkejä ja tietoa yksityistaloudesta

Artikkelit
Ymmärrä autolainojen piilotetut kustannukset
01/2025
Lue lisää
Artikkelit
Naiset eivät saisi maksaa enemmän lainatakseen rahaa
01/2025
Lue lisää
Artikkelit
Miten valitset oikean lainan?
01/2025
Lue lisää
Artikkelit
Perusteellinen opas kulutusluottoihin
01/2025
Lue lisää
Artikkelit
Tie hyväksyttyyn lainahakemukseen
01/2025
Lue lisää
Artikkelit
Brutto vs. Netto: Olennainen Taloudellinen Selitys
01/2025
Lue lisää